Tarina

LW kirjoitti:

Olipa kerran kartano, jonka muurien ulkopuolella odotti likaisessa ja koleassa telttaleirissä tuhat nälkäistä, tautista ihmistä. Koska kartanonherra oli pohjimmiltaan lämminsydäminen mies, päätti hän auttaa näitä hädänalaisia jotenkin. Budjetti oli kyllä vähän punaisella, mutta pankinjohtaja oli vanha tuttu, ja kunhan hän ei aivan silmittömästi törsäisi, lainahana pysyisi kyllä auki. Kaikkia ulkopuolella odottavia hän ei tietenkään voinut päästää sisään.

Sitten oveen koputettiin. Kymmenen nuorta miestä ulkopuolelta olivat onnistuneet lahjomaan portinvartijan ja pyysivät nyt kartanonherraa auttamaan. Hänen sydämensä hypähti. Tässä nyt siis oli niitä köyhiä ja kurjia raukkaparkoja! Hän ei pysähtynyt pohtimaan, mistä nämä rahattomat raasut olivat saaneet tarpeeksi käteistä lahjuksiin, tai olivatko he siitä telttaleiristä laisinkaan. Hän johdatti heidät valmiiksi katettuun juhlapöytään ja lähti valmistelemaan majoitusta. Tilaa oli vähän heikonlaisesti, mutta kun palvelijat siirrettiin kellariin ja vieraille tarjottaisiin tästä lähtien oman huoneen sijasta varastokoppi ja patja, kyllähän sitä järjestyisi.

Kun kartanonherra palasi juhlasaliin, kiusaantunut hiljaisuus tervehti häntä. Muutama pöydän ääressä istuva nuorukainen katsoi häntä anteeksipyytävästi tai tuijotti nolona lautastaan. Kartanonherran jalkojen juureen, kalliille villamatolle, oli joku vääntänyt valtavan tortun. Yksi nuorukaisista seisoi selkä oveen päin käryävä ja tuhkaa tiputteleva sätkä kädessään ja solkkasi kovaan ääneen jotain ilmeisen huvittavaa. Hänen kaverinsa sulloi hopeista kynttilänjalkaa säkkiinsä.

Järkyttynyt kartanonherra parahti. "Herran tähden, mitä te oikein teette?"

Säkkiä kädessään pidellyt nuorukainen laski taakkansa lattialle ja työnsi sen omistajan elkein pöydän alle.

"Jätkä tarjoo vittu fasaanii, vaikka se on niinku meiltä kiellettyy. Ja mitäs et päästänyt meitä tänne aikasemmin."

"Sitä paitti isopappas oli kusipää", vahvisti hänen kaverinsa ja tumppasi röökinsä pöytään.

"No niin kai sitten... Anteeksi vaan, en minä mitään pahaa tarkoittanut", vakuutti kartanonherra peruuttaen jo huoneesta pois. "Jos nyt ette kuitenkaan viitsisi... Ihan matolle, meinaan."

Riemukkaat pidot jatkuivat aamuyöhön asti. Muurien takana telttaleirissä tuhat ihmistä näki nälkää ja paleli.